lauantai 19. syyskuuta 2020

Isostoiminta - helppoa kuin heinänteko, vai onko sittenkään?

Moikka! 


Tänään puhutaan isostoiminnasta. Millaista isosena oleminen on, mitä isostelu pitää sisällään ja mitä minä itse olen tykännyt siitä harrastuksena? 


Millaista on olla isonen ja hei, mikä se edes on? 


Isonen on rippileirillä ryhmän ohjaajana toimiva nuori. Isonen toimii ikäänkuin linkkinä leiriläisen ja rippikoulun työntekijän välillä, sekä järjestää yhdessä muiden isosten kanssa vapaa-ajan toimintaa rippikoululaisille. Leirillä isonen myös katselee vähän yleisen järjestyksen perään ja voi myös avustaa esimerkiksi oppituntien pitämisessä. Isoset pitävät raamiksia eli osallistuvat omalta osaltaan uskonnolliseen kasvatukseen käymällä pienryhmän kanssa läpi raamatuntekstejä. Lisäksi isoset suunnittelevat joitain leirin ohjelmia ja meillä Kiuruvedellä he myös osallistuvat isostoiminnan esittelyyn.


Millaista sitten on olla isonen? Olen ehkä jäävi vastaamaan, mutta minusta isosena oleminen on aivan huippua! Toki jokaisessa työssä, harrastuksessa ja ammatissa on omat huonot puolensa, eikä isosena oleminen ole aina ruusuilla tanssimista, mutta suurimman osan isosurastani olen saanut kuitenkin viettää hymyssä suin. 


Leirihäät kesällä 2020.
Allekirjoittanut pappina. 

Isosena oleminen on siis päällisin puolin hauskaa ja mukavaa vapaa-ajantoimintaa. Suurin osa koulutettavista tai jo valmiista isosista on mukana hyvällä asenteella, joten yhteishenki on yleisesti hyvää. Myös se, että kaikki ovat hakeutuneet mukaan saman kiinnostuksen kohteen takia nostattaa yleistä ilmapiiriä.


Isostelu onkin yleensä rentoa tekemistä yhdessä vanhojen ystävien, sekä uusien tuttujen kanssa. Se on kuitenkin myös vastuullinen tehtävä, eikä sitä sovi unohtaa. Isosena olen omalta osaltani vastuussa esimerkiksi rippileirin turvallisuudesta ja sen yleisestä ilmapiiristä. 


Isosena yhdistän siis huvin ja hauskuuden, sekä vastuun että vakavuuden. Sanoisin, että tässäkin asiassa pärjää, kun muistaa: “ottaa vakavasti, mutta ei tosissaan.” 


Minustako isonen? 


Niin, sinustako isonen. Miksi ei?

Isosiksi tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä. Ujompi tyyppi osaa huomioida ujompien ihmisten tarpeet paremmin kuin se rohkea esiintyjä. Äänekkäämmät persoonat taas osaavat huomioida toiset äänekkäät ja hankalia asioita läpikäyneet voivat tuoda tukea samoja hankaluuksia kokeville. Isonen tekee töitä persoonallaan; mitä enemmän meillä on erilaisia persoonia, sitä laajemmin osaamme huomioida ohjattavan ryhmän tarpeet. Ei siis ole pakko olla “johtaja”. Jo pelkästään se riittää, että hallitset perus käytöstavat. 

Isoskoulutuksessa opetellaan ohjaamista, joten ei sinun valmiiksi tarvitse olla se porukan johtohahmo. Niinkuin jo aikaisemmin mainitsin, niin kaikenlaisia tyyppejä tarvitaan. Jokainen johtaa tyylillään ja oma tapa löytyy varmasti koulutuksen ja kokemuksen myötä. Älä siis sulje itseäsi pois pelistä oman “johtamattomuutesi” takia. 


Uskonto. Se on aihe, joka helposti jakaa mielipiteitä. Omasta mielestäni myös eritavoilla uskontoon suhtautuvat persoonat ovat rikkaus. Tietenkin tarvitset tietynlaisen “uskontosuodattimen” ollessasi mukana seurakunnalla, mutta lähtökohtaisesti jos olet lähdössä mukaan rippikoulun käyneenä, ei uskonnollinen sävy touhussa sen kummemmin syvene.




                
Leirinuotio kesällä 2020
Ulkoilua Hyvölänniemessä

Rasteilua















Kiuruvedellä isoset koulutettan myös kerhonohjaajiksi. ISKO- koulutus tarkoittaakin isos- ja kerhonohjaajakoulutusta. Jos et siis halua tehdä töitä vain rippileirillä, vaihtoehtojakin on. Seurakunta tarjoaa yllättävän monipuolisesti mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Itse isostelun lisäksi voit ohjata leirejä esimerkiksi varhaisnuorille, pistää pystyyn omaa kerhotoimintaa, toimia vapaaehtoisena erilaisissa kirkon tapahtumissa, sekä paljon muuta. 

Koulutuksesta voi olla hyötyä myös ihan “kirkon ulkopuolisessa” elämässä. Esimerkiksi itse koen saaneeni paljon itsevarmuutta omaan esintymiseeni, sekä löytänyt omaan tekemiseen paljon ratkaisukeskeisyyttä ja oppinut katsomaan maailmaan avarammin tavattuani erilaisia ihmisiä isoskoulutuksen aikana, sekä leireillessä. Olen solminut monta uutta ystävyyssuhdetta, viettänyt hauskoja iltoja leirikeskuksessa rupatellen ja oppinut paljon uutta myös itsestäni. 


Isostoiminta on ollut minulle harrastus, mutta myös huomaamattani myös työ. Jos pelkästään tämä ajatus kuvastaa mielestäni hyvin homman jujua: hyvässä seurassa, ei työskentely tunnu raskaalta. 


Sinusta voisi tulla mahtava isonen. Ja vaikket viettäisi päivääkään isostellen, mitä voisit kokeillessasi menettää? Kokeileminen ei maksa mitään ja voi avata ovia, sekä luoda mahdollisuuksia myöhemmässä elämässä. Jos siis mietit, olisiko sinusta siihen, vastaan sinulle näin: olisi. Jo pelkästään asian ajattelu kertoo sinusta sen, että olisit potentiaalista isosmateriaalia!


            - Nea

Maisemia viime kesältä. <3
Kuva: Jere Hakkarainen






maanantai 31. elokuuta 2020

Uudet tuulet


Moikka! 


Tätä blogia on päivitetty viimeksi hurjan kauan aikaa sitten, kun rippikoulujen kuulumisien päivittely on siirtynyt instagramiin. Nyt on aika ottaa blogi takaisin haltuun. Täällä ei jatketa kuitenkaan enää vain ja ainoastaan riparien parissa, vaan luvassa on paljon muutakin!


Siis kuka ja mitä ja missä? 


Morot kaikille! Olen Nea. Seurakunnalla olen aloittanut isoskoulutuksen vuonna 2017. Isosena toimin edelleen aktiivisesti. Opiskelen tällä hetkellä Kiuruveden lukiossa abiturienttina. Harrastan viulun soittoa ja pyörin epäsäännöllisen säännöllisesti teatterilla. Lisäksi tykkään lenkkeillä ja liikuskella luonnossa.


Ihmisenä olen tutkivaista sorttia. Nautin haasteista ja uuden oppimisesta. Minusta parasta on, kun keksii uuden aktiviteetin jossa kehittää itseään ja onnistuu siinä. Siitä yhtenä hyvänä esimerkkinä on tämä blogi.


Tuntuu hirveän vaikelta höpötellä itsestään. Itsensä esittely tuntuu olevan yhtä hankalaa, kuin vastaaminen työhaastattelussa siihen “miksi meidän tulisi valita juuri sinut” kysymykseen. 


Luonteeltani olen puhelias, jäätelökioskilla valitsen aina vaniljapehmiksen, kengän kokoni on jotan välillä 36-38 ja lempipuuni on koivu. Olen koiraihminen, suurin haaveeni tällä hetkellä on valmistuminen ja “isona” haluaisin omistaa oman traktorin. Lenkin jälkeen unohdan usein venytellä ja parasta maailmassa ovat hyvät ystävät. 


Niin. Tästä tämä nyt sitten lähtee; toivottavasti hyvin. Postaukset tulevat käsittelemmän maailmaa ja seurakuntaa nuoren näkökulmasta. Haluaisin näillä päivittelyillä tuoda tietoa kirkosta nuorille ja nuorista tietoa kirkolle. Millaista siis on olla mukana kirkon toiminnassa ja miksi joku ylipäätänsä haluaa osallistua “jeesusteluun”. Entä miten minä omasta näkökulmastani koen vaikkapa kirkon toiminnan maailmalla tai tulkitsen sunnuntain saarnan? 


Lasken itseni aktiiviseksi toimijaksi isostoiminnan puolella ja sitä kautta Kiuruveden seurakunta näyttelee elämässäni ehkä keskikokoista roolia. Aktiivisuudestani huolimatta en ole himouskovainen. Koen oman uskonnollisen suuntaukseni olevan enemmänkin agnostinen. Haluankin nostaa esille myös tätä puolta: saan ja voin olla mukana seurakunnan toiminnassa, hyväksyttynä ja tasavertaisena, vaikkei uskonto olekaan se syy miksi koen kirkon tällä hetkellä itselleni tärkeäksi. Se jos mikä on hienoa.  (Voin silti luvata, että raamatunpätkiltä sun muilta mietelauseilta ette voi tästä huolimatta välttyä, kun pohdiskelen menemään.) 


Odotan itse innolla, millaisen vastaanoton tämä blogi saa. Samalla se myös vähän jännittää. On hirveän outoa kokeilla tällaista aluevaltausta ja uudistaa vanhaa.


Tämä olkoon nyt esittäytyminen: moi sinulle lukija. Toivottavasti olet jo viihtynyt tämän tekstin parissa. Toivottavasti palaat myös lukemaan seuraavankin päivityksen. Nyt on siis aika uusien tuulien, jospa ne olisivat leutoja ja lempeitä. 


                - Nea