perjantai 16. kesäkuuta 2017

Tervetuloa Hyvölänniemen viidakkoon!

Leirialueemme kartta
Hyvölänniemi on valmistautunut kesän toiseen rippileiriin auringon
paistaessa, tällä kertaa Viidakkokirja-teemalla. Leiriläisten saavuttua kokoonnuttiin yhteiseen lipunnostoon, minkä jälkeen käytiin läpi yleiset asiat. Kaikille jaettiin leiripinssit, mutta sekalaisessa järjestyksessä niin, että kukaan ei saanut omaansa. Tehtävänä oli pinssejä vaihtelemalla löytää omansa, ja lopulta etsiä kasaan oma ryhmänsä pinssissäkin esiintyvien ryhmätunnusten perusteella.

Ryhmiä ovat Mowglit, Kaat, Bagheerat, Shantit ja Hathi juniorit.

Ryhmät pääsivät toimimaan heti lounaan jälkeen ensimmäisten raamisten merkeissä. Ryhmäisosen johdolla muisteltiin Raamatun tarinaa tuhlaajapojasta ja pohdittiin tarinan merkitystä vertauksena, minkä lisäksi raamiksen aiheena oli myös juhlat - tuleviin rippijuhliinkin viitaten.

Leirillämme on vieraina myös kaksi lähetystyöntekijää FELM:stä, eli Suomen Lähetysseurasta. Oppitunnilla he kertoivat työstään Israelissa, ja lopuksi oli "loppukoe", jossa kysyttiin oppitunnin asioista sekä vähän muutakin - kuten suhteellisuusteorian keksijää. Parhaat pisteet testistä saivat
Bagheerat ja Mowglit.



Vapaa-ajalla leiriläisiä ja osa isosistakin kävi melomassa kanooteilla, yksi leiriläinen uskaltautui järveen jo päivällä. Varsinainen uintiaika oli kuitenkin vasta illalla saunojen yhteydessä, ja silloin useampi leiriläinen kävi uimassa.

Iltaohjelmassa tutustuttiin toisiimme erilaisten leikkien avulla. ZipZapissä menivät zipit ja zapit usein sekaisin ja pelikorttipelissä kuultiin mielikuvituksellisiä/mielikuvituksettomia faktoja toisista. Leikkien lomassa lauloimme Nuoren seurakunnan veisukirjan lauluja, ja myös Igor ja Sergei pyörähtivät iltaohjelmassamme.

Hiljennyimme iltahartauteen, mutta hiljaisuus ei jatkunut enää hartauden jälkeen... Yövahtimme joutui komentamaan leiriläisiä pysymään omissa huoneissaan ja olemaan rymistelemättä. Lopulta leiri hiljeni ja yövahtikin pääsi nukkumaan.


Ps. Pahoittelut postauksen myöhäisestä julkaisemisesta kiireen ja kuvauslupa-/-kieltotietojen myöhäisen saamisen takia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti