keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Tervetuloa Madagascarille!

Hei vaan täältä Hyvölänniemestä!

Tänään 6.6 starttasi tämän kesän ensimmäinen rippileiri, jonka teemaksi isoset valitsivat Madagascarin. Leiri aloitettiin pelaamalla roskispalloa. Normaalista poiketen pallo oli aivan valtava ja ”roskiksina” toimivat jalkapallomaalit. Pelaaminen, tällä jätti pallolla, vaatii hyvää yhteistyökykyä. Rankan pelin uuvuttamana lähdimme lounaalle, jossa meille tarjoiltiin herkullista nakkikeittoa. 





Leirin ensimmäisen oppitunnin aihe oli Raamattu. Riparilaiset pääsivät istumaan isosten jakamiin pöytäryhmiin, joissa toimitaan sitten koko loppu leiri. Esimerkiksi raamikset ja olympialaiset leiriläiset viettävät ryhmissä. Meidän riparilla pöytäryhmiä on viisi: Martin, Alex, Mort, Skipper ja Melman. Kaikkiin ryhmiin löytyy hahmo Madagascar-elokuvasta. 

Leirimme pappi Pasi eli kuningas Julien antoi ryhmille tehtäväksi listata, mitä kullekin tulee mieleen Raamatusta. Minulle ei ainakaan tullut yllätyksenä, että nämä nokkelat ja viisaat rippilapset keksivät heti liudan sanoja, jotka enemmän tai vähemmän liittyivät Raamattuun.



Tämän päivän aikaan jo ensimmäinen riparilainen sai selvitettyä kaikki ulkoläksyt ja myös moni muu on suorittanut suurimman osan pois alta. Illan mittaan söimme vielä herkullista kinkkukiusausta ja alkoihan se iltaan mennessä aurinkokin paistaa. Isosen näkökulmasta on ollut ihana nähdä, miten nopeasti nuoret ovat ryhmäytyneet. Illalla iltaohjelmassa pelejä olivat mm. zip zap, vilttipeli sekä ponipeli. Pääsimme iltaohjelmassa myös nauttimaan legendaarisesta Igor-sketsistä sekä laulamaan ihania lauluja kuten Sama taivas, sama maa ja Sitkeä sydän. 




 Iltapalan jälkeen, ennen iltahartautta, suurin osa porukasta vielä pelasi matsin jalkapalloa. 
Ensimmäinen leiripäivä lopetettiin isosten ja ohjaajien iltalauluun.



-Senni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti