lauantai 17. kesäkuuta 2017

Toinen leiriaamu, kolmas leiripäivä

Uusi aamu alkoi herätykseen hevimusiikilla. Alkuun näytti, että saadaan sateinen päivä, mutta sen sijaan ollaankin suurimman osan ajastu saatu auringonpaistetta.
Diakonia-tunnilla olimme sisällä istumisen lisäksi eilisen tapaan ulkona rastiradalla. Rasteilla leiriläiset tapasivat isosten näyttelemiä henkilöitä, joita heidän piti auttaa. Avuntarvitsijoita olivat dementoitunut mummo, järkyttynyt nuori, päihtynyt alaikäinen, rahaa tarvitseva katusoittaja sekä musliminainen vauvan kanssa. Pääasiallisesti ryhmät osasivat auttaa edes jollakin tapaa kaikkia.
Toiminnallisempaa tekemistä oli Raamattuakin käsitellessä, sillä ryhmät pääsivät näyttelemään kohtauksia Raamatun syntytarinasta.

Leiriolympialaisissa ryhmäläisten sidottiin jaloista toisiinsa kiinni ja katsottiin, mikä ryhmä onnistuu juoksemaan nopeiten. Voittajia olivat jälleen Shantit, ja muutkin sijoitukset menivät melkein samoin kuin eilen. Kisa on kuitenkin vasta puolessa välissä ja piste-erot ovat pienet, joten kärkipaikka voi vaihtua helposti jo seuraavassa osassa.

Aamuillan vapaa kului monen osalta rannassa saunassa, uimassa tai melomassa. Kaksi riparilaista onnistui keikauttamaan kanootin nurin, joten siitäkin tuli uintireissu. Mitään ei onneksi sattunut, vaan kaksikko nauroi rantaan tullessa.

Ilta-aurinko alkaa laskemaan, leiri kokoontuu iltahartauteen.

Ps. Pahoittelut kuvien puutteesta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti