tiistai 20. kesäkuuta 2017

5. leiripäivä

Viikko on vaihtunut ja leiri on puolessavälissä. Saimme tänään seuraamme uuden työntekijän, seurakuntamme diakonin. Hän on päässyt hyvin mukaan leirielämäämme, etenkin sillä hän toi täydennystä kanttiiniimme.

Vierailevana oppitunnin pitäjänä kävi myös kanttori, joka oli mukana jo eilen leirijumalanpalveluksessamme. Hän piti aamusta musiikkitunnin, jonka jälkeisellä tunnilla ryhmät pääsivät nettiä apuna käyttäen miettimään, kuka on Jeesus.

Lounaalla yksi leiriläisistä osoitti oma-aloitteisuutta: Kun isoset vielä miettivät, millä sävelellä ruokalaulu laulettaisiin, alkoi yhdestä pöydästä kuulua "Nyt silmäin alla Jeesuksen--" huutolauluna Saku Sammakon tahtiin, johon kaikki jatkoivat.

Kahden päivän tauon jälkeen tänään oli taas raamikset, joissa ryhmät isosten johdolla kävivät läpi Jeesuksen vertausta laupias samarialaisesta. Osa ryhmistä on viettäny aiemmat raamikset ulkoilmassa terasseilla, mutta tuuli ajoi heidät tällä kertaa nopeasti sisälle.

Päivän viimeisellä oppitunnilla käsittelimme Jeesuksen ylösnousemusta. Ryhmät keksivät hyviä iskulauseita ja uutisotsikoita liittyen Jeesuksen tyhjään hautaan. Lopussa kuuntelimme uudelleensanoitetun version Robinin Frontside Olliesta: "... kun Jesse teki sen, täydellisen ylösnousemuksen!"

Leiriolympialaisten viimeisenä lajina oli Tuo mulle, jossa Jorma-maskotti kertoi yksitellen jonkun esineen/asian, joka hänelle piti tuoda. Se joukkue, joka toi esineen nopeiten, sai pisteen. Osa tavaroista löytyi läheltä, esimerkiksi jos sattui olemaan aurinkolasit päässä, mutta muun muassa pelastusliivien perässä piti käydä alatuvalla asti. Viimeisessä osiossa yksi ryhmäisonenkin sai liikuntaa, kun tehtävänä oli tuoda hänen hius, ja kyseinen isonen juoksi mökkien takana leiriläisiä karkuun.

Tuulinen sää on jatkunut, mutta moni lähti silti uimaan illan vapaatunneilla. Vedessä olleet innostuivat räiskimään vettä laiturille muiden päälle, minkä seurauksena yksi leiriläinen ja isonen kävivät vaatteet päällä järvessä. Kanootitkin olivat taas käytössä, mutta tuulinen sää uuvutti melojat toiselle puolen järveä, joten heidät jouduttiin hinaamaan soutuveneellä takaisin omaan rantaan.

Iltaohjelmassa pelasimme tyynyrallista sovellettua nallerallia, sähkötysmurhaajaa, voileipäpeliä sekä perinteistä ponipeliä. Opettelimme uusia lauluja kuten Kahden maan kansalainen ja Olet vapaa, mutta lauloimme toivelauluna myös vanhan tutun eli Tilkkutäkin.

Hinauspalvelu toimii...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti