maanantai 7. joulukuuta 2020

Kuusi kiven kovaa vinkkiä isosteluun (ja ihmissuhteisiin)


 

Moikka!

 

Minulta on nyt pariin otteeseen kysytty, että kuinka jaksan leireillä, tai muuten seurakunnalla ilman hermojen menetystä. Kuitenkin ihmisten kanssa työskennellessä joutuu väistämättä tilanteisiin, jotka saattavat sitä pinnaa kiristää ja rusinoita rasautella. Vastaan yleensä, että pelastukseni hankaliin tai muutoin ärsytyskäyrää kasvattaviin tilanteisiin on huumori tai loistavat työkaverit.

 

Koska viime postauksessa aloitettiin jo vinkkien parissa, niin nyt jatketaan samalla teemalla. Olkaapa hyvät:

 

On siis aika tehdä päivän hyvä työ ja iskeä faktat tiskiin: tässä teille kuusi kappaletta vinkkejä hermojen hillintään, rauhoittumiseen ja ylipäätään ihmissuhteisiin.

 

  1. Hengitä. Varmaan jokainen on kuullut perinteisen neuvon siitä, miten ärsytyksen hetkellä pitäisi “laskea kymmeneen ja hengittää syvään”. Tuo vinkki on saa veren kiehumaan; koita muka rauhoituttua kun toinen ihminen ärsyttää niin paljon, että kävelisi mieluummin lattialla makaavien lego-palikoiden päältä kuin hengittelisi. Tämä vinkki on kuitenkin oma henkilökohtainen suosikkini. Kun kiukutus iskee, kannattaa ottaa hetken erätauko. Vaikka se ärsyttääkin.

 

  1. Ymmärrä. Helposti riitatilanteessa asettuu turvaamaan omaa selustaansa. Välillä jo itse konfliktitilanteeseen päätyminen johtuu siitä, että on miettinyt vain sitä omaa napaansa. Koita edes hetkeksi pohtia asiaa toisen näkökulmasta. Sillä pääsee usein edes hieman pidemmällä kuin vain omien päätelmien kanssa.

 

  1. Käytä minä-viestintää. Palautetta antaessasi muotoile lause mieluummin muotoon: “Minusta tuntuu pahalta kun et laittanut tavaroita paikoilleen” kuin “Sinä et taaskaan laittanut tavaroita paikoilleen”. Kun muotoilet palautteen “itsesi kautta” toinen osapuoli ei koe tilannetta hyökkääväksi nokitteluksi, vaan enemmänkin rakentavaksi kritiikiksi. 

 

  1. Älä kärjistä ja liioittele. “Sä AINA jätät tiskit laittamatta”, tai “Mikset sä IKINÄ vaihda vessaan pyyhkeitä” kuulostaa toisen korvaan pahalta. Muotoile lauseet lempeämmiksi, kuten “Jätät usein tiskit laittamatta, voisitko kiinnittää siihen enemmän huomiota?”

 

  1. Anna aikaa. Muutokset ihmissuhteissa saattavat ottaa aikaa. Kun ajan tarpeen tiedostaa, on helpompi uskoa tulevaan: ehkä ensi viikolla kämppis muistaisi laittaa astiat tiskikoneeseen.

 

  1. Hyväksy ettei kaikkea voi, eikä pidäkään muuttaa. Välillä toisten huonojen puolien kanssa on vain tultava toimeen. Muista että saat olla juuri sellainen kuin olet, anna myös muille tilaa olla “omia itsejään”.

 

                      Tsempit kaikille isosteluun, asiakaspalveluun ja ylipäätään ihmissuhteisiin. Muistakaa ottaa löysin rantein ja rennolla otteella. Huumorilla pääsee tosissaankin pitkälle, kunhan ei lyö kaikkea leikiksi.

 

                      Seuraavaan kertaan!

 

-        Nea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti