lauantai 12. marraskuuta 2016

ISKO Metsäkartanolla 11.-13.11.2016

ISKO-koulutusporukka Rautavaaran Metsäkartanolla 11.-13.11.2016 leireilemässä.

Iltaohjelmia, ryhmätyöskentelyä, ulkoilua, saunomista.

Loistava porukka upeissa puitteissa.

Myös hartauksista puhuttiin. Tässä ISKO-porukan ajatuksi siitä, mitä hyvässä hartaudessa on (jos näkyy).

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Seihtemäs ja viimeinen kokonainen päivä Nev(and)erlandissa

Nonni. Kaikki iltapäivän kahvihetken jälkeen on sitten viimeistä tällä leirillä.

Hyvölänniemi on tänään näyttänyt parhaat puolensa; sää on ollut mitä mainioin.


Oppituntejakin on toki vielä pidetty ja ulkoläksyjä, niitä viimeisiä, suoriteltu.

Iltaohjelmassa kerrattiin parhaita pelejä ja konfirmaation lauluja lauleskeltu. Valitsimme toki sekä konfirmaatio- että kulkuelaulun, mutta jääkööt vielä julkiseksi salaisuudeksi.

Saunat lämpiävät jälleen ja illan koittaessa pidämme ne ihanat perinteiset "kynttiläseurat". Joka on ne kokenut, niin varmaankin ne myös muistaa.

Huominen tuo tullessaan sitten ihan viimeisen päivän leirillä.

Kuudes päivä Mikä-mikämaassa

Aamu aukeasi lämpimänä ja varsin aurinkoisena. Heräsimme vähän myöhemmin kuin muina päivinä ja aamupalaa naytiskeltiin vasta klo 9 aikoihin.

Aamupäivän vietimme Jeesus-elokuvan loppuosan parissa; saimme lopultakin selville miten Jeesukselle ja opetuslapsille kävi. Ensin huonosti ja sitten hyvin. Asioiden kulun voi tarkistaa myös jostakin evankeliumista (Matteus, Markus, Luukas, Johannes you know).

Ruuan ja raamiksien jälkeen kahvin kautta lisää juttua Jeesuksesta ja Hänen merkityksestään.

Ulkoläksyt on suurimmalta osalta nyt "runtattu" hoidetuksi, fine.

Kertaus hoitui jälleen ryhmien välisenä kisana,

Kalastus on ollut myös suosiossa; välillä tulee sinttejä, välillä ei...

Illalla pelattiin lipunryöstöä ja tietysti saunottiin. Ilta päättyi sitten aikanaan Jeesukseen liittyvään iltahartauteen.

Huomenna viimeinen täysi päivä leirillä, loppu alkaa jo häämöttää.


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

5. päivä LK3 2016

Tässä hyvin lyhykäisesti leirimme viidennen päivän kulkua.

Tähän päivään liittyi käynti kirkossa ja kirkkokahveilla yhdessä perheenjäsenten kanssa.

Jeesus-leffaa katsottiin ensimmäinen osa.

Iltaohjelmassa pelattiinmm. norjalaista jalkapeliä ja illan kruunuksi iltahartauden jälkeen EM-futiksen finaali halukkaille.




lauantai 9. heinäkuuta 2016

9.7.2016; neljäs leiripäivä

No tänäänhän oli tapahtumarikas päivä. Menoa ja meininkiä riitti. Oli elämänvalintojen rataa, ambulanssin käyntiä, oksennusoloa - siis jokseenkin normaali riparileirin päivä.

Aamupäivä positiivisesti synnin, omantunnon, käskyjen ja ripin merkeissä.

Iltapäivällä raamikset ryhmillä ja kahvin jälkeen rautaisannos rakkautta sekä kaupan päälle elämänvalintojen rata.

Vapaalla sitten pienoinen tapaturma (ei hätää kaikki tietääksemme edelleen hengissä) ja ambulanssin vierailu leirillämme.

Iltaohjelmaa rakkaus-teeman puitteissa ja samaa rataa myös saunomisten jälkeen iltahartaudessa.


Huomenna sitten kirkkoon ja kirkkokahville kotiväen kanssa.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kolmas päivä kolmosleiriä

Leirin kolmas päivä toi mukanaan vieraita leirillemme. Diakoni Maritta tuli kertomaan diakoniasta aamupäiväksi. Puhuttiin toisen ihmisen kunnioittamisesta ja rakastamisesta, ihmisten tasa-arvoisuudesta.

Vieraaksemme saapuivat Pihlajakodin asukkaat, joiden kanssa lauleskelimme ja pelailimme; mukava iltapäivän hetki molemmille, niin uskomme.
Tänään tarjolla myös synttärijuhlintaa ja täytekakkua; kesätyöntekijämme Juha täytti vuosia, siispä kakkua joka napaan.

Puhetta riitti myös mediasta, sen hyvistä ja huonoista puolista sekä luomisesta ja luomakunnasta.

Illalla sitten pelattiin mm. tullia ja lännen nopeinta.


Isoset jälleen iltaohjeman pidossa, ohjelmassa edellämainittujen lisäksi Igor ja Moottoritiellä.


Huomenissa lähestytään leirin puolta väliä. Ilmassa lienee rakkautta ja edessä myös elämänvalintoja.

Yö koittaa niemeen.


Toista päivää viedään kolmosleirillä

Herätys iloisesti perinteisin menoin:
Tästä se lähtee.

Musiikkia on harrastettu ja opiskeltu.
Lounaan jälkeen valmisteltiin jouluinen jumalanpalvelus ja toki toteutettiinkin, Jouluiset kirkkokahvit kuuluuivat toki asiaan.

Raammattuun sukellettiin ja yritettiin ymmärtää, miksi Raamattu on ja mikä se on. Pienoisevankeliumista (Joh. 3:16) löytyy kiteytettynä Raamatun sanoma, tiesithän sen?

Kertailun ja leiriolympialaisten jälkeen vielä pieni hetki lähetystyön puitteissa.

Niin; kertauskisa on todella tasainen, vain 1,5 pistettä erottaa tällä hetkellä ensimmäisen ja viimeisen ryhmän.

Ilta kaikessa rauhassa saunoen ja päättyen Millan ja Suvituulin iltahartauteen.

Huomenna taas uutta kokemusta, öitä.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

3. leirin ihka eka päivä

Tänään sitten pikkuruiset leiriläiset saapuivat omine mahtavine persoonineen. Valitettavasti ensimmäisen kerran tänä kesänä jäi Hyvölänniemen perinnepeli roskispallo ainakin ensimmäisenä päivänä pelaamatta.

Neverland sai omat joukkonsa koolle; kenestä tuli kroko, kenestä Tiikerililja tai Peter Pan, puhumattakaan Helinä-Keijuista tai kadonneista pojista. Suurin huolenaiheemme oli katovatko kadonneet pojat meiltäkin... No, eivät kadonneet.

Päivään mahtui yhteisiä alkupelejä, toisiimme tutustumista, ryhmien omia raamis-hetkiä, ehdimme jossain välissä vähän pohtia Jumalaakin.

Ilta kääntyi loppupuolelleen iltaohjelman pelien ja laulujen kautta kohti iltapalaa ja saunomista.

Niin - ja ehdimmehän ulkoläksyjäkin jo melkoisen määrän suorittaa, that's fine.

Fiilikset näyttävät olevan ihan hyvät niin ohjaajilla kuin riparilaisillakin. Hyvä alku.

Illan päätteeksi iltahartaudessa rauhoituttiin ja siirryttiin yöpuulle.

Hyvää yötä.

Ps. Teimmehän (tai Akseli teki) myös hienon selfiekepin ;)



tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kesän viimeistä riparia viedään kohta

Valmisteluiltaa isosten ja ohjaajien voimin niemessä vietettiin. Ja teemakin löytyi.

Jonniimoisessa fantasiamaailmassa taidetaan taas mennä.

Jatkoa toivoaksemme seuraa, vaikka mediaisosta ei meidän joukostamme nyt löydykään...

(written by Matti-Hook-Koukku)

torstai 23. kesäkuuta 2016

7. ja 8. leiripäivä: Finaali

Kaikki ovat päässeet kotiinsa leiririppikoulu kakkosen pyörteistä, ja nyt onkin hyvä hetki päivittää viime päivien meiningit tänne blogiin.

Viimeinen kokonainen päivä eli keskiviikko pärähti käyntiin taas tutulla trumpetin soitolla, mutta toivebiisinä kuultin myös Survivorin Eye of the Tiger-biisin trumpettiversio. Päivä kului normaalisti  (lukuunottamatta mentorivelhojen huispausharjoittelua kärsimys-aiheisen tunnin aikana) iloisin mielin, mutta ensimmäisiä haikeuden tunteita herätti viimeisen leirijumalanpalveluksen vietto sekä sen jälkeen viimeinen mahdollisuus käydä purjehtimassa. Purjehtiminen meni kaikkien osalta ihan hyvin, ja tänäänkin saatiin nauttia aurinkoisesta säästä.


Iltapäivällä rippikoululaiset pääsivät raamistunnin sijaan tekemään valintoja elämänvalintaradalla. Isoset olivat virittäneet narua ympäri Tylypahkan pihamaata kohtuullisen pienelle alueelle, mutta se varmasti tuntui pitkältä, koska riparilaiset kulkivat sen side silmillään sokkona.





Viimeisen kertauskilpailun jälkeen ohjaajat vetäytyivät laskemaan pisteitä ja illalla saataisiin tulokset esille. Lipunlasku sujui ongelmitta ja pian oli iltaohjelman aika.



Iltaohjelma alkoi hauskalla sketsillä, joka ei siltikään monienkaan uusintakertojen jälkeen kelvannut professori McGarmiwalle. Sen jälkeen Haba-Ronit tulivat kertomaan viimeiset Päivän Profeetan uutiset upeiden kuvien kera. Ohjelmassa oli tutuksi tulleita leikkejä ja lauluja edellisiltä rippikoulun päiviltä, mm. hampparipeli ja Bingo. Suosikiksi muodostuneet Igor ja Sergeikin näyttäytyivät estradilla, ja "salaista peliä" päästiin myös pelaamaan.

  


Iltaohjelman jälkeen seurasi normaaliin tapaan laulukierrokset mökeissä ja hyvien öiden toivottelu. Puolen tunnin sisään tapahtui kuitenkin kummia: Igor lähti juosten herättelemään riparilaisia keskelle pihaa samaan aikaan kun Sergei huuteli Igoria tulemaan takaisin. Lopulta Sergei tömisteli Igorin ja riparilaisten luo ja sanoi: "Pomo käski tyhjentää jääkaapin." Kaikki ryntäsivät sisälle syömään pitsaa ja jokut jäivät seuraamaan mentorivelhojen Othello-ottelua, jonka jälkeen lähdettiin nukkumaan...




Kahdeksatta leiripäivää ei enää oikeastaan kunnolliseksi leireilypäiväksi voinut kutsua, koska aamulla herättiin vain syömään ja pakkaamaan tavaroita. Yököt olivat kuitenkin jekuttaneet kaikkia esim. ripustamalla mökin ikkunoihin Robinin kuvia ja sitomalla Ron-printtiä mökin ympärille. Kengät olivat mystisesti leijuneet puiden oksille, mutta onneksi kaikki saivat omansa takaisin.

Kertauskilpailun tulokset olivat ilmestyneet aamulla, ja voittajiksi selviytyivät Haba-Ronit pistein 31. Nevillen ryhmää tämä tulos varmasti harmitti kovasti, koska he olivat vain puolikkaan pisteen päässä voitosta (yhteispisteet olivat siis 30 ja 1/2 pistettä). Kolmanneksi tulivat Harryt, neljänneksi nousivat taas Fredin ja Georgen ryhmä, viidenneksi nousivat yllättäen Dracot ja viimeiseksi jäivät ironisesti Hermionet. Kaikkea voi siis tapahtua kertauskilpailussakin!

Nyt sitten kesän leiriripari 2 eli purjehdusleiri on päässyt päätökseensä. Enää on edessä konfirmaatio 3. päivä heinäkuuta klo 10 alkaen, jonka toivomme kaikkien osalta menevän hyvin ja mallikkaasti. Toivottavasti sää suosisi meitä kaikkia tuona päivänä samalla tavalla kuin leirimme viimeisiä lämpimiä päiviä.

Kiitos kaikille mahtaville rippikoululaisille, hyvälle isostiimille ja mukaville ohjaajille tästä leirikokemuksesta! Toivottavasti kaikille jäi riparista optimaalisen positiivinen ja lämmin muisto mieleen ja sydämeen, nähkäämme jatkossakin iloisissa merkeissä! <3
(Itse asiassa jo maanantain kokouksessa monitoimisalissa... Maanantaina riparilaiset saavat mukaansa myös omat tulostetut versiot Päivän Profeetasta.)


- Mediaisonen Laura/George

tiistai 21. kesäkuuta 2016

6. leiripäivä: Purjehdusta hyvässä säässä

Neville oli toivonut aamuherätykseen Paranoidia, ja sitä saatiinkin kuulla trumpettisovituksena. Tämä on ainakin minulle ensimmäinen kerta, kun kuulen trumpettiversion tästä Black Sabbathin kappaleesta, mutta se ei ollut yhtään hullumpi. Hyvä herätys siis!

Vartin yli yhdeksän alkoi tunti Pyhästä Hengestä ja uskosta. Toinen tunti oli aiheesta rukous, ja sen aluksi luettiin hieman erilainen Isä meidän-rukous, jossa rukoilija keskusteli Jumalan kanssa. Lounaan jälkeen oli sitten rakkaus-teemainen oppitunti, jolloin pidettiin keskustelupaneelia monista mieltä painavista kysymyksistä.

Rippikoululaiset pääsivät valitsemaan myös kappaleita konfirmaatiopäivälle. Kulkuelauluksi valikoitui Nuoren seurakunnan veisukirjasta numero 73 eli Juha Tapion Väsyneet maan ja konfirmaatiolauluksi numero 91 eli Sitkeä sydän samalta artistilta.

Leirijumalanpalvelus oli tällä erää pääsiäisaiheinen, ja sen jälkeen päästiin päivän päätapahtuman pariin: purjehdusreissuun Siniseen Helmeen. Reissua oli valmisteltu paljon, ja hyvän sään ansiosta se onnistui lähes ongelmitta. Koko porukka lähti vesille jollilla ja lasereilla sekä veneillä ja kanooteilla, ja kun poppoo selvisi ehjin nahoin Sinisen Helmen rantaan saimme siellä kahvia ja pullaa (jotka olivat todella hyviä!). Hyviä kuvia tuli myös napattua.








Päivälliselle tultiin vähän myöhään, joten raamiksia ei tänään pidetty. Kertaus oli normaalisti samaan aikaan kuin ennenkin, mutta George muutti Harryn ryhmään väliaikaisesti Harryn ollessa poissa paikalta. Pisteistä ei ole vielä tietoa, niistä tulee tilannetietoa myöhemmin.

Lipunlasku, iltaohjelma ja hartaus menivät sujuvasti. Iltaohjelmassa Sergei läksytti Igoria Igorin kaverista Päivistä. Ron pääsi taas kerran jekkuilemaan, ja uutta USB-kajaria ihmeteltiin enemmän tai vähemmän suuresti. Peleinä illassa leikittiin mm. Romeota ja Juliaa sekä Bingoa.

Pian pääsivät isoset ja ohjaajat taas laulamaan nätin laulun jokaisessa mökissä, ja huomattiin myös että mökkihöperyys on tarttunut myös professori Kalkarokseen. Ja aiemmin mökkihöperyyteen sairastuneiden kesken tämä kyseinen outous on vain pahentunut entisestään. (Toivottavasti tästä selvittäisiin torstaihin mennessä...)






Huomenna on viimeinen kokonainen leiripäivä. Rippikoulu on mennyt aivan vauhdilla ohitse, vaikka ensimmäiset päivät tuntuivat hiukan hitailta. Itselle tulee ainakin ikävä kaikkia ihania isosia ja työntekijöitä, upeita rippilapsia ja todella hyvää yhteishenkeä, sekä tietysti kekseliästä rippikoulun teemaa! Katsotaan kuitenkin, miten leiri saa päätöksensä (toivottavasti hyvin). Huomiseen.

- Mediaisonen Laura/George


EDIT (22.6.2016. klo 16:28): Kulkuelaulu onkin NSV:n nro 73 eli Väsyneet maan eikä 32 Kahden maan kansalainen. George sekosi tulosten kanssa, koska ensimmäisessä äänestyksessä nämä laulut saivat tasapisteet ja sitten toisen kierroksen voitti nro 73.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

5. leiripäivä: Ihmisten ilmoille ja takaisin

Heipä hei taas.

Herätys ja aamupala olivat tavalliseen tapaan kello kahdeksasta eteenpäin. Lippu nostettiin tasan yhdeksältä ja rippikoululaiset kiirehtivät tunnille. Ensimmäisillä tunneilla käsiteltiin lähetystyötä lähetyssaarnaajan johdolla. Isoset kävivät välillä kurkkimassa mitä salissa tapahtui, ja siellähän katsottiin ja kuunneltiin mm. Jaakko Löytyn Siunaa koko maailmaa-musiikkivideota.


Lounaan jälkeen puhuttiin diakoniatyöstä ja erikoisempana aktiviteettina lähdettiin kaikki Virranrantaan tapaamaan vanhuksia ja käymään heidän kanssa ulkona, hyvä sää kun oli. Ulkoilemisen lisäksi päästiin myös laulamaan muutamia lauluja Nuoren seurakunnan veisukirjasta vanhusten iloksi. Positiivisia kommentteja sateli puolin ja toisin, ja jälkifiilisten mukaan riparilaisilla ja isosilla oli mukavaa.






Sitten päivä jatkui taas riparin lempiurheilun parissa, nimittäin purjehduksen. Laser-veneet pääsivät ensi kertaa vesille, mutta monenlaisia ongelmia oli silti. Normaalitkin jollat tahtoivat kaatuilla ja hörppiä vettä. Silti näistä koetuksista selvittiin kunnialla.

Myös sulkapallokausi avattiin nurinkurisesti lentopallokentällä, vaikka suora auringonpaiste silmään ja kova vastatuuli vaikeuttivatkin pelaamista. Kyllä se tästä.

Mökkihöperöt isoset taittelivat ja koristelivat paperiveneitä ja veivät ne vesille (koska miksei?). Fred ja George heittivät myös viimein talviturkkinsa, kun kävivät uimassa järvessä. Vesi ei ollut loppujen lopuksi niin kylmää kuin luultiin.





Kertauskisan johdossa on edelleen Team Haba-Ronit, mutta toiselle sijalle on kiilannut Harryt. Nevillet putosivat kolmannelle sijalle. Neljänsiä ovat edelleen Fredin ja Georgen ryhmä, viidensiä Hermionet ja kuudensia Dracot.

Iltaohjelman aika tuli taas normaaliin tapaan. Igorin ja Sergein paikalletulo oli tietysti koko ohjelman kohokohta. Hartaus alkoi kymmenen yli kymmenen, ja sen jälkeen laulettiin mökeissä jälleen mukava iltalaulu.

Yöstä tulee selkeä, ja nättejä kuviakin sai napattua laiturin nokasta. Toivottavasti tulevina päivinä jatkuisi hyvä sää, niin kesä pääsee oikeasti tulemaan ennen juhannusta.




Huomenna on todennäköisesti vähän perinteisempi päivä niemessä, kun vierailu niin sanottuun "ulkomaailmaan" ei ole. Toivomme myös, ettei mökkihöperyys tarttuisi muihinkin isosiin tai riparilaisiin, koska muuten saattaisi olla luvassa villiä meininkiä.

Huomiseen!

- Mediaisonen Laura/George