tiistai 21. kesäkuuta 2016

6. leiripäivä: Purjehdusta hyvässä säässä

Neville oli toivonut aamuherätykseen Paranoidia, ja sitä saatiinkin kuulla trumpettisovituksena. Tämä on ainakin minulle ensimmäinen kerta, kun kuulen trumpettiversion tästä Black Sabbathin kappaleesta, mutta se ei ollut yhtään hullumpi. Hyvä herätys siis!

Vartin yli yhdeksän alkoi tunti Pyhästä Hengestä ja uskosta. Toinen tunti oli aiheesta rukous, ja sen aluksi luettiin hieman erilainen Isä meidän-rukous, jossa rukoilija keskusteli Jumalan kanssa. Lounaan jälkeen oli sitten rakkaus-teemainen oppitunti, jolloin pidettiin keskustelupaneelia monista mieltä painavista kysymyksistä.

Rippikoululaiset pääsivät valitsemaan myös kappaleita konfirmaatiopäivälle. Kulkuelauluksi valikoitui Nuoren seurakunnan veisukirjasta numero 73 eli Juha Tapion Väsyneet maan ja konfirmaatiolauluksi numero 91 eli Sitkeä sydän samalta artistilta.

Leirijumalanpalvelus oli tällä erää pääsiäisaiheinen, ja sen jälkeen päästiin päivän päätapahtuman pariin: purjehdusreissuun Siniseen Helmeen. Reissua oli valmisteltu paljon, ja hyvän sään ansiosta se onnistui lähes ongelmitta. Koko porukka lähti vesille jollilla ja lasereilla sekä veneillä ja kanooteilla, ja kun poppoo selvisi ehjin nahoin Sinisen Helmen rantaan saimme siellä kahvia ja pullaa (jotka olivat todella hyviä!). Hyviä kuvia tuli myös napattua.








Päivälliselle tultiin vähän myöhään, joten raamiksia ei tänään pidetty. Kertaus oli normaalisti samaan aikaan kuin ennenkin, mutta George muutti Harryn ryhmään väliaikaisesti Harryn ollessa poissa paikalta. Pisteistä ei ole vielä tietoa, niistä tulee tilannetietoa myöhemmin.

Lipunlasku, iltaohjelma ja hartaus menivät sujuvasti. Iltaohjelmassa Sergei läksytti Igoria Igorin kaverista Päivistä. Ron pääsi taas kerran jekkuilemaan, ja uutta USB-kajaria ihmeteltiin enemmän tai vähemmän suuresti. Peleinä illassa leikittiin mm. Romeota ja Juliaa sekä Bingoa.

Pian pääsivät isoset ja ohjaajat taas laulamaan nätin laulun jokaisessa mökissä, ja huomattiin myös että mökkihöperyys on tarttunut myös professori Kalkarokseen. Ja aiemmin mökkihöperyyteen sairastuneiden kesken tämä kyseinen outous on vain pahentunut entisestään. (Toivottavasti tästä selvittäisiin torstaihin mennessä...)






Huomenna on viimeinen kokonainen leiripäivä. Rippikoulu on mennyt aivan vauhdilla ohitse, vaikka ensimmäiset päivät tuntuivat hiukan hitailta. Itselle tulee ainakin ikävä kaikkia ihania isosia ja työntekijöitä, upeita rippilapsia ja todella hyvää yhteishenkeä, sekä tietysti kekseliästä rippikoulun teemaa! Katsotaan kuitenkin, miten leiri saa päätöksensä (toivottavasti hyvin). Huomiseen.

- Mediaisonen Laura/George


EDIT (22.6.2016. klo 16:28): Kulkuelaulu onkin NSV:n nro 73 eli Väsyneet maan eikä 32 Kahden maan kansalainen. George sekosi tulosten kanssa, koska ensimmäisessä äänestyksessä nämä laulut saivat tasapisteet ja sitten toisen kierroksen voitti nro 73.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti