sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

4. leiripäivä: Jekkuilua ja ihan normaaliakin menoa

Riparilaiset herätettiin taas tavaksi tulleella tavalla, eli trumpettisoololla. Tänään tosin päivystäjäisonen Ron kävi myös herättelemässä mökkejä soppakellolla, joka ei ehkä ihan ollut rippikoululaisten mieleen (ei sillä, että aamulla herääminen olisi muutenkaan mieluista puuhaa). Aamupalan jälkeen oli normaali lipunnostotilaisuus, ja sen jälkeen päivän ensimmäinen oppitunt--

Eipäs ollutkaan. Koska eilen katsottiin Jeesus-elokuvaa, tänään lähdettiin heti aamusta purjehtimaan. Sääkään ei ollut mikään hullumpi vaikka kosteaa olikin, joten nopeasti kaikki innokkaat lähtivät järvelle.

Aamun suurin ihmetys oli kuitenkin vessasta sekä muualta Tylypahkaa ja Tylyahoa löytyneet Ron Weasleyt, Harry Potterit ja muut tulostekuvat. Selvisi, että Weasleyn kaksoset Fred ja George olivat taikoneet hauskoja kepposia rippikoululaisten kuin isostenkin iloksi. Keppostelu on siis virallisesti alkanut.

Keskuudessamme on myös havaittavissa lievää mökkihöperyyttä isosten saralla. Harry ei ole entisensä...




Tämän päivän oikean ensimmäisen oppitunnin aiheena oli sovitus ja lunastus, jonka jälkeen oli taas leirijumalanpalvelus. Hassua kyllä, sadetta ei ollut vieläkään ilmassa, eikä eilisestä ukkosen pienimuotoisesta jyrinästä kuulunut mitään. Taivas tosin pysyi kirkkaan harmaana pilvimattona ja ruoho oli kosteaa, joten kumpparit jalassa sai odotella mahdollista sadetta.






Päiväkahveen jälkeen Kalkaros piti kaksi peräkkäistä oppituntia aiheista kolminaisuus sekä kirkko ja seurakunta. Riparilaiset pääsivät toteuttamaan taiteellisesti itseään piirtämällä miellekuviaan Jumalasta. Piirrokset ripustettiin seinälle kaikkien ihasteltaviksi.

Päivällisen jälkeen isoset pitivät ryhmäläisilleen raamiksia, joissa valmistettiin Raamattu-aiheisia elokuvakäsikirjoituksia ja näytelmäpätkiä. Sen jälkeen alkoi kertauskilpailu osa kaksi. Tulokset selviää myöhemmin illalla.

Päivän Profeettaa eli leiriuutisia voi muuten nyt riparilaisetkin lukea, kun tulostimen loitsiminen onnistui. Lehti löytyy Tylypahkan opiskelusalin pöydältä valkokankaan juurelta.





Ennen iltapala-aikaa saatiin valmiiksi pisteytykset kahden viimeisimmän kertauskilpailun tuloksista. Tällä hetkellä johtoasemassa on Haba-Ronit (Ronin ryhmä) pistein 12 ja 2/3, toisella sijalla häämöttää Nevillet pistein 10 ja 11/12, ja kolmantena ovat Harryt pistein 10 ja 3/4. Yhden neljäsosapisteen päässä Harryista on Weasleyn kaksosten ryhmä, jonka jälkeen muutaman pisteen päässä tulevat Hermionet ja Dracot. (Alla olevassa kuvassa pisteet näkyvät melko huonosti, kannattaa klikata kuvaa suuremmaksi.)


Viimein koitti ilta ja aika iltaohjelman. Taas päästiin laulamaan uusia lauluja ja leikkimään erilaisia leikkejä, kuten rikkinäistä puhelinta, Pipposta ja Ron heitti taas mystisen jekkukikkakolmosen, joka liittyi jälleen tulitikkuaskiin. Tänään mediaisonen sai vihdoin napattua kuvan Igorista ja Sergeistä! Tosin Igor joutui jauhoisen hyökkäyksen kohteeksi...



Ja sitten toistui sama protokolla: hampaiden pesu, iltahartaus ja kauniin laulun laulaminen kaikissa kuudessa mökissä. Yö tosin oli valoisa, mutta kai tässä nukkumaan kykenee. Huomenna olisi luvassa ihmisilmoilla käymistä, kun koko konkkaronkka nostaa kytkintä ja lähtee tutustumaan vanhainkotiin ja vanhuksiin muutamaksi tunniksi. Lisää uutisia huomenissa!

- Mediaisonen Laura/George

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti