Moikka!
Haluaisin puhua ihan nopeasti vain nyt tästä uudesta vuodesta, lupauksista ja siitä armosta.
Moni ilmoittaa vuoden vaihteessa aloittavansa uuden elämän, heittävänsä vanhan minänsä roskikseen ja lupaavansa kuusitoista lupausta seuraavaa vuotta ajatellen.
Minusta se tuntuu hirmuisen surulliselta. Siis se ”vanhan minänsä” pois heittäminen. Mitä niin pahaa on siinä viime vuoden minässä, että siitä on nyt uuden vuoden kynnyksellä päästävä eroon keinolla millä hyvänsä?
En nyt halua soimata tai saarnata, minusta paremman ihmisyyden ja vaikkapa elämäntavan eteen on hyvä tehdä töitä. Ja suosittelenkin, ei sen puoleen. Kuitenkin liika itsensä ruoskiminen ja syyllistäminen, jos lupauksista ei voikaan pitää kiinni, on turhaa. Et ole epäonnistunut ihmisenä, jos et onnistu kaikessa ja sinulla on silti ihan yhtäläinen oikeus rakkauteen kuin aikaisemminkin.
Kun mietit uuden vuoden uusia kujeita, niin suhtaudu prosessin aikana itseesi armollisesti. Ei tarvitse nostaa penkistä kuuttakymmentä kiloa parempaa tulosta maaliskuuhun mennessä tai pysyä herkkulakossa vuoteen 2025 asti. On aivan ok ja hyväksyttävää, ettei vuodenvaihteessa muuttunutkaan fitnesstähdeksi.
Instagramia selatessani pysähdyin hetkeksi “jossunblogi” nimisen tilin kohdalle. Tilille on postattu kuva, jossa lukee minusta osuvasti: “Uusi vuosi, uusi minä... Sun ei tarvitse aloittaa dieettiä tai suurta elämänmuutosta. Sun ei tarvitse tehdä tai aloittaa mitään mitä et aidosti halua. Sinä riität myös ensi vuonna!”
Minä lupasin itselleni, että vuonna 2021 annan enemmän aikaa itselleni. Mitä fiiliksiä tämä alkanut vuosi sinussa herättää? Jännittääkö? Ihastuttaako? Hirvittääkö? Itkettääkö? Ehkäpä jopa hivenen hykerryttää? Toivon, että tämä vuosi olisi ainakin parempi kuin edellinen ja se toisi meille kaikille edes yhden ihanan muiston vaalittavaksi.
Tsemppiä ja rauhaa tähän vuoteen, ihana kun olet täällä lukemassa. <3
- Nea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti