Moikka!
Selasin hetki sitten uusinta
Nuoren Seurakunnan Veisukirjaa. Siinä sivuja plärätessäni osui silmiin seuraava
kappale säkeistöineen. Kappaleen nimi on ”Kuljeta on johda”. Sanoja lukiessani
aloin miettiä uskon merkitystä vaikkapa tämän koronakurjuuden keskellä ja sen
tärkeyttä ihmisille. On hienoa, miten jollekin Jumala voi tuoda suurta turvaa
ja tukea hankaliin hetkiin. Aloin itsekin pohtia kappaleen sanomaa;
Kappaleen ensimmäinen säkeistö
kertosäkeineen kuuluu näin: ”Pieni on äänemme Herra, hiljainen huutommekin.
Puoleesi käännymme silmin, suin mykistyvin. Emme tiedä voimasi määrää. Salaisuus
suuruutes on. Kasvata lapseesi luottamus loppumaton. Kuljeta ja johda, tähtenä
nyt hohda. Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää.” Vaikka en virsien ja
veisujen suurin fani olekaan, pidän jostain syystä tästä kyseisestä sävelmästä
paljon. Minusta kappale kertoo pyytämisestä ja turvautumisesta korkeampaan
voimaan silloin kun itsestä tuntuu heikolta. Emme pidä apua
itsestäänselvyytenä, vaan pikemminkin lahjana, jonka saamme. Meidän ei
kuitenkaan tarvitse ponnistella ja tehdä sankaritekoja: riittää että pyydämme.
Vaikka huutomme olisi kuinka
hiljainen ja äänetön, kuullaan meidät silti. Vaikka kuinka kamppailisimme oman
voimattomuutemme kanssa, ei sitä arvostella ja tuomita. On hienoa että meidät
otetaan vastaan sellaisina kuin olemme. Rikkinäisyys ja epävarmuus eivät ole
este armolle ja anteeksiannolle.
Kappaleessa lauletaan esimerkiksi
rohkeudesta näin: ”Mieliimme rohkeutta anna katsoa myrskyä päin, eteenpäin
astua edessä myös käskijäin.” Minusta erityisesti tämä kohta on todella kaunis.
Lohdun tunteeseen sekoittuu toivoa ja odotusta. Myrskyyn päin katsominen ja
sitä kohti meneminen tuntuu pelottavalta, mutta silti joku korkeammalla
kuljettaa meitä eteenpäin. Johdattaa ja suojelee.
”Sinuun me turvaamme, Herra.
Luoksesi kaipuumme käy, vielä kun kotia kaukana täällä ei näy. Kuule siis
pyyntömme pieni, laulumme tää hentoinen. Puoleesi käännymme yhdessä näin
rukoillen.” Minusta tämä kohta tiivistää hyvin ajatuksen siitä, mitä usko on.
Se on turvasatama hädän hetkellä. Silloin kun olemme eksyksissä ja kaukana kotoa,
saattaa paniikki yllättää. Kuitenkin ajatus siitä, että meillä on joku
katsomassa perään tuo mielenrauhaa. Joku seuraa tekemisiämme ja turvaa
selustaa.
Kuten kappaleessa todetaan:
”Salaisuus suuruutes on.” Mielestäni tähän lauseeseen kiteytyy toinen uskon
kulmakivi: emme tiedä, mutta luotamme silti. Välillä saattaa tuntua siltä, että
olemme unohtuneet ja jääneet huomiotta kaiken kärsimyksen ja tuskan keskelle.
Kuitenkin aina loppujen lopuksi valo pilkahtaa tunnelin päässä. Luotamme armoon
ja apuun, vaikka emme tiedä koska se meitä tavoittaa.
Uskoimmepa tai emme,
kunnioittakaamme toistemme näkemyksiä. Toimikaamme myös itse valontuojina
toistemme pahan olon keskelle. Pidetään mielessä, miltä meistä on tuntunut
hädän ja epätoivon keskellä, kun olemme turvautuneet vaikkapa rukoukseen.
Koitetaan nähdä myös muiden hätä ja auttaa aina voidessamme.
Ollaan puoleen käännyttäviä ja
kääntyviä. Yhdessä selviämme vaikeistakin hetkistä.
- - Nea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti