perjantai 5. maaliskuuta 2021

”Puoleesi käännymme yhdessä näin rukoillen”


            Moikka!

Selasin hetki sitten uusinta Nuoren Seurakunnan Veisukirjaa. Siinä sivuja plärätessäni osui silmiin seuraava kappale säkeistöineen. Kappaleen nimi on ”Kuljeta on johda”. Sanoja lukiessani aloin miettiä uskon merkitystä vaikkapa tämän koronakurjuuden keskellä ja sen tärkeyttä ihmisille. On hienoa, miten jollekin Jumala voi tuoda suurta turvaa ja tukea hankaliin hetkiin. Aloin itsekin pohtia kappaleen sanomaa;

Kappaleen ensimmäinen säkeistö kertosäkeineen kuuluu näin: ”Pieni on äänemme Herra, hiljainen huutommekin. Puoleesi käännymme silmin, suin mykistyvin. Emme tiedä voimasi määrää. Salaisuus suuruutes on. Kasvata lapseesi luottamus loppumaton. Kuljeta ja johda, tähtenä nyt hohda. Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää.” Vaikka en virsien ja veisujen suurin fani olekaan, pidän jostain syystä tästä kyseisestä sävelmästä paljon. Minusta kappale kertoo pyytämisestä ja turvautumisesta korkeampaan voimaan silloin kun itsestä tuntuu heikolta. Emme pidä apua itsestäänselvyytenä, vaan pikemminkin lahjana, jonka saamme. Meidän ei kuitenkaan tarvitse ponnistella ja tehdä sankaritekoja: riittää että pyydämme.

Vaikka huutomme olisi kuinka hiljainen ja äänetön, kuullaan meidät silti. Vaikka kuinka kamppailisimme oman voimattomuutemme kanssa, ei sitä arvostella ja tuomita. On hienoa että meidät otetaan vastaan sellaisina kuin olemme. Rikkinäisyys ja epävarmuus eivät ole este armolle ja anteeksiannolle.

Kappaleessa lauletaan esimerkiksi rohkeudesta näin: ”Mieliimme rohkeutta anna katsoa myrskyä päin, eteenpäin astua edessä myös käskijäin.” Minusta erityisesti tämä kohta on todella kaunis. Lohdun tunteeseen sekoittuu toivoa ja odotusta. Myrskyyn päin katsominen ja sitä kohti meneminen tuntuu pelottavalta, mutta silti joku korkeammalla kuljettaa meitä eteenpäin. Johdattaa ja suojelee.

”Sinuun me turvaamme, Herra. Luoksesi kaipuumme käy, vielä kun kotia kaukana täällä ei näy. Kuule siis pyyntömme pieni, laulumme tää hentoinen. Puoleesi käännymme yhdessä näin rukoillen.” Minusta tämä kohta tiivistää hyvin ajatuksen siitä, mitä usko on. Se on turvasatama hädän hetkellä. Silloin kun olemme eksyksissä ja kaukana kotoa, saattaa paniikki yllättää. Kuitenkin ajatus siitä, että meillä on joku katsomassa perään tuo mielenrauhaa. Joku seuraa tekemisiämme ja turvaa selustaa.

Kuten kappaleessa todetaan: ”Salaisuus suuruutes on.” Mielestäni tähän lauseeseen kiteytyy toinen uskon kulmakivi: emme tiedä, mutta luotamme silti. Välillä saattaa tuntua siltä, että olemme unohtuneet ja jääneet huomiotta kaiken kärsimyksen ja tuskan keskelle. Kuitenkin aina loppujen lopuksi valo pilkahtaa tunnelin päässä. Luotamme armoon ja apuun, vaikka emme tiedä koska se meitä tavoittaa.

Uskoimmepa tai emme, kunnioittakaamme toistemme näkemyksiä. Toimikaamme myös itse valontuojina toistemme pahan olon keskelle. Pidetään mielessä, miltä meistä on tuntunut hädän ja epätoivon keskellä, kun olemme turvautuneet vaikkapa rukoukseen. Koitetaan nähdä myös muiden hätä ja auttaa aina voidessamme.

Ollaan puoleen käännyttäviä ja kääntyviä. Yhdessä selviämme vaikeistakin hetkistä.

 

-           -  Nea

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti