tiistai 13. huhtikuuta 2021

Nuorten tulevaisuus seminaari ja kirkko 2030

Moikka!

Osallistuin viikko sitten nuorten tulevaisuus seminaariin ja tänään puhutaankin seminaarin antimista.

Seminaari pidettiin tänä vuonna etäyhteyksiä hyödyntäen koronan takia. Koko seminaari siis toteutettiin netissä, mikä mahdollisti sekä seminaarin seuraamisen ja rakkaan harrastuksen, eli neulomisen yhdistämisen. Harmitus siitä, ettei uusia tuttavuuksia näe livenä hälveni kun sain “semmasukat” alkuun.

Päivä oli aikataulutettu siten, että aamusta asti ohjelmaa riitti. Seminaari kesti yhteensä kahdeksan tuntia, aamu kymmenestä ilta kuuteen. Aamulla seminaari alkoi yhteisellä kokoontumisella zoom:n kautta. Sen jälkeen kokoonnuimme ryhmiin, joissa aloitimme pajatyöskentelyn. Pajojen teemat ilmoitettiin noin viikko ennen seminaaria osallistujien sähköposteihin. Neljästä pajasta, joiden aiheina olivat seurakuntanuorena oleminen, kirkon tasavertaisuus, tulevaisuuden kirkko, sekä nuorten mielenterveys valittiin kaksi. Omat pajani käsittelivät nuorten mielenterveyttä, sekä tulevaisuuden kirkkoa. Lisäksi kirkon työntekijöille oli perustettu oma paja, jossa käsiteltiin esimerkiksi nuorten innostamista ja vaikuttajaryhmiä. 

Pajoissa käytiin keskustelua kaikkien sen valinneiden kesken, mutta myös pienryhmissä työskenneltiin ajoittain. Oli mukavaa, kun suuri joukko hajaantui pienemmäksi kokoonpanoksi. Hetken tuntui jo siltä, että olisi ollut paikalla ihan oikeasti. Ryhmissä keskusteltiin ja pohdittiin annettuja aiheita ja lopuksi ajatukset esiteltiin koko ryhmälle. Itselle pajat antoivat uusia näkökulmia ja pohdittavaa. Esimerkiksi keskustelu koskien nuorten mielenterveysongelmia toi itselle uutta osaamista koskien isosena toimimista. Oli mukava huomata, miten samanlaisia ajatuksia myös muut ympäri Suomen olivat ajatelleet. Myös näkökulmien eroavaisuudet hämmästyttivät ajoittain, mutta ne toivat vain perspektiiviä omaan katsontakantaan. 

Keskustelujen aiheita

Sen lisäksi, että me nuoret keskustelimme ja vaihdoimme ajatuksia, osallistuivat myös esimerkiksi Nuorten vaikuttajaryhmä, kirkon tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, seurakuntien nuorisotyöntekijät ja kirkkovaltuuston jäsenet seminaariin. He eivät kuitenkaan päässet ääneen ryhmissä, vaan seurasivat keskustelua kuunteluoppilaina. Päivän päätteeksi kuitenkin käytiin kaikkien osallistujien kesken keskustelua päivän aikaansaannoksista ja heränneistä kysymyksistä. Tällöin myös heille tarjoutui tilaisuus osallistua keskusteluun, esittää kysymyksiä meille nuorille ja vastata taas nuorten esittämiin kysymyksiin. Toivon kovasti, että päättäjät ja muut aikuiset saivat tapahtumasta yhtä paljon irti, kuin nuoretkin! Oli ihana huomata, miten kaikki kykenivät keskustelemaan aiheista rakentavasti titteleistä huolimatta. Juuri tällainen keskustelu edistää järkevää päätöksentekoa, sekä ennen kaikkea yhteisöllisyyttä. Aikaisemmin oudot ja ehkä jopa pelottavat päättäjät tuntuivatkin nyt ihan helposti lähestyttäviltä ja mukavilta. 

Mieleeni tapahtumasta jäi erityisesti ajatus siitä, miten me tulemme olemaan tulevaisuuden kirkon tekijöitä. Me nuoret tulemme päättämään ja tekemään muutoksia tulevaisuuden kirkkoa ajatellen. Toinen ajatus, mitä mietiskelin vielä pitkään, oli tämä: me olemme osa kirkkoa jo nyt. Päätökset siis kuuluvat yhtälailla meille nuorille, kuin vanhemmillekin. Välillä huomaan itsekin ajattelevani, että ”kyllä joku muu näistä päättää minun puolestani.” Ajatus on kuitenkin ontuva. Juuri minun tulisi olla antamassa ääneni yhteiseen päätöksentekoon.

Kaiken kaikkiaan etäyhteyksistä huolimatta tapahtuma oli osallistumisen arvoinen. Seminaariin kuuluivat hyvien keskustelujen lisäksi jumalanpalvelus, sekä konsertti. Erityisesti konsertti oli oma suosikkini. Oli ihana kuulla tuttuja kappaleita ja haaveilla hetki tulevaisuuden rippileireistä, sekä palata vanhojen leirien muistoihin. Tapahtumassa parasta oli kuitenkin yhteisöllisyys. Oli ihanaa tuntea kuuluvansa osaksi suurta joukkoa, jotka jakoivat kanssani yhteisen harrastuksen, sekä arvoja ja samoja pohdintoja. Jos kiinnostus heräsi edes hiukan, kannattaa googlailla aiheesta lisää. Seuraava seminaari järjestetään 25.7.-27.3.2022 Pieksämäen Partaharjulla. Ei muuta kuin mukaan! 

-Nea



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti