tiistai 24. elokuuta 2021

Siunausta koulutielle

Moikka!


Viime viikolla aloittivat jälleen uudet opiskelijat ja oppilaat koulutiellä. Uuteen alkuun liittyy jännitystä, pelkoa, innostusta ja odotusta. Osa jatkaa kulkuansa vanhoilla uomillaan, kun taas osalle aukeaa täysin uusi elämäntilanne ja mahdollisuus puhtaan sivun kääntämiseksi elämässä. 


Haluaisin toivottaa kaikille kärsivällisyyttä ja tsemppejä jo nyt alkavaa lukukautta ajatellen. Olkaa kärsivällisiä erityisesti itseänne kohtaan. Miksi juuri kärsivällisyys on se, mitä nyt haluan teidän muistavan? Aloitin itsekin vasta uudessa koulussa, uudella alalla ja vieläpä aivan uudella paikkakunnalla. Parin ensimmäisen päivän aikana huomasin itsessäni hienoista närkästystä; miksi en etene nopeammin tai miksi en tuotakaan asiaa tiennyt? Kiukutellessa itsekseni mielessäni tajusin, että minun on annettava itselleni lupa olla keskeneräinen. Olen aikaisemmin täällä puhunut armosta ja siitä, miten itseään tulisi kunnioittaa ja antaa itselleen aikaa. Tuo kärsivällisyys on juurikin osa sitä itsensä armahtamista. On annettava itsensä olla huono ja tietämätön. Vasta kun ymmärtää, ettei kaikkea voi osata ensimmäiseltä yrittämältä, antaa itsellensä luvan epäonnistua. Epäonnistumisen kautta taas löytyy ilo oppimiseen ja onnistumiseen. 


Muista olla siis kärsivällinen itseäsi kohtaan, mutta muista myös antaa armoa kaverillekin. Hän on luultavasti yhtä “pihalla” kuin sinä, yhtä hukassa ja välillä yhtä turhautunut mokiinsa kuin sinäkin. Anna siis myös kaverille lupa mokata ja epäonnistua. Yhteisymmärryksessä kaikki tuntuu kivemmalta ja helpommalta. 


Me olemme kaikki samassa veneessä. Yhtä jännittyneitä uudesta alusta ja yhtä innoissamme tulevasta. Annetaan siis kaikkien jännittää ja olla innostuneita omalla tavallamme. Ja mikä tärkeintä, annetaan kaikkien tuoda sitä omalla tavallamme esille. Ketään ei saa kiusata, eikä ole oikein, jos innostustaan purkaa ilkeästi toiseen. Pidetään kukin siis omalta osaltamme huolta siitä, ettei kiukustuksissaankaan pureta ilkeästi sanoiksi omaa ärtymystämme. 


Sovittaisiinko yhdessä siitä, että tänä vuonna jokainen antaisi itselleen, sekä kaverilleen aikaa? Opetellaan porukalla laskemaan kymmeneen kun kiukuttaa ja mennään kaveriksi, jos joku on yksin. 


Autoilijat muistakoot, että kadut ovat jälleen täyttyneet uuden uutukaisista keltanokista, jotka eivät välttämättä vielä muista varoa liikennettä. Muistetaan siis maltti myös liikenteessä ja ollaan me osanamme tekemässä jokaiselle turvallista koulupäivää. 


Opettajille erityistä jaksamista opetukseen. Näin pandemian keskellä teidän ammattinne tärkeys korostuu. Joudutte keksimään uusia ratkaisuja selvitä arjesta ja parhaanne mukaan tarjoamaan mahdollisimman laadukasta opetusta. 


Tsemppiä siis ihan jokaiselle: opiskelijoille, oppilaille, opettajille, vanhemmille ja kaikille joita koulujen alku nyt koskettaakaan. Koitetaan parhaamme mukaan tehdä tästä lukuvuodesta jokaiselle mahdollisimman mukana. Minä ja sinä voimme vaikuttaa siihen, kuinka kivaa luokkakaverillani tänään on. Juuri sinä voit pelastaa toisen päivän pyytämällä mukaan leikkiin, pyytämällä tauolla kahville tai istumalla ruokalassa viereen. 

Siunausta jokaiseen askeleeseen, oli se astujalla sitten suuri tai pieni saapas jalassaan. 


-Nea


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti